-
Mitä on hidas elämäntapa – ja mitä siitä voi oppia?
Siitä lähtien, kun koin konkreettisesi läsnä olemisen monet positiiviset vaikutukset elämääni (mm. sosiaalisesta jännittämisestä vapautuminen ja parempi itsearvostus), hidastaminen on ollut yksi isoimmista tavoitteistani. Hidastamisen voisi stereotyyppisesti ajatella olevan esimerkiksi maalle muuttoa tai työelämästä irtautumista, mutta hidas elämäntapa on ennen kaikkea mielentila. Rohkeutta laittaa laatu määrän edelle. Rohkeutta lyhentää askelta ja pysähtyä hengittämään silloinkin, kun yhteiskunnan paine tai oma päänsisäinen ääni patistaa suorittamaan tai tekemään asiat entistäkin tehokkaammin. Hidastaminen ei onnistu muita miellyttämällä En ole ollut mallikelpoisin hidastaja. Olen aina ollut suhteellisen toimelias ja miettinyt, miten voisin hoitaa asiat mahdollisimman tehokkaasti. Olen nopea päätöksissäni, ja pitkään harkitsevat ihmiset ovat aiheuttaneet minussa suoranaista kiukustumista (kassajonossa edelläni ”hituroivista” eläkeläisistä puhumattakaan). Ihmiset peilaavat…