-
Miten luova tanssi auttoi minua hyväksymään itseni ja ilmaisemaan tunteitani?
Kun löysin luovan tanssin vuonna 2018, en olisi osannut arvata, kuinka merkittäväksi osaksi elämääni se tulisi muodostumaan. Tanssi on ollut minulle paljon enemmän kuin liikkumista. Se on avannut täysin uusia tapoja ilmaista itseäni, kohdata tunteitani ja suhtautua hyväksyvämmin itseeni ja omaan kehooni. Ennen tanssia suhde itseeni oli monella tapaa armoton. Minun oli vaikea nähdä itseäni kauniina, ja yritin muun muassa hallita kehoani jatkuvalla laihduttamisella. Minun oli vaikea luottaa siihen, että kehoni osaisi kertoa, mitä se tarvitsee. Sen sijaan yritin sovittaa itseäni ulkopuolelta tuleviin odotuksiin ja omiin tiukkoihin vaatimuksiini. Haasteeni eivät näkyneet pelkästään suhteessa kehooni. Olin pitkälle aikuisuuteen hyvin varautunut ihmisten seurassa ja kärsin sosiaalisesta jännittämisestä. Olin temperamentiltani voimakkaasti tunteva, mutta…
-
Vihan ylisukupolvinen perintö – miten se koskettaa meitä?
Suomen historia elää meissä edelleen; ei vain tarinoina, vaan hyvin kokonaisvaltaisesti hermostossa, kehossa, tunnesäätelyssä ja siinä, millaisina opimme näkemään itsemme ja toisemme. Ylisukupolvinen perintö ei ole vain sitä, mitä meille on kerrottu, vaan myös sitä, mistä on vaiettu. Olen lukenut viime päivinä Heli Pruukin ja Terhi Ketola-Huttusen kirjaa Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio, ja vaikutuin heti ensimetreillä heidän tapaansa kuvata sota-ajan vaikutuksia naisen (ja miehen) tunne-elämään. Kirja kuvaa tarkkanäköisesti sitä, miten sota-ajan kokemukset ovat muovanneet erityisesti naisten, mutta myös miesten, suhdetta aggressioon, vihaan ja omiin rajoihin. Se tuo näkyväksi sen, että tunteiden tukahduttaminen ei ole henkilökohtainen heikkous, vaan historiallisesti opittu selviytymiskeino. Pärjäämisen kulttuuri syntyi selviytymisen pakosta Sota-ajan Suomessa tunteille…
-
Voimauttava itsemyötätunto
Moni joka on kokenut esimerkiksi sosiaalista jännittämistä, reagoi jännittämiseensä hyvin itsekriittisesti – vaatimalla itseltään enemmän, moittimalla ja painostamalla. Emme usein osaa ajatella, että todellisuudessa jännittäminen on kehon pyrkimys suojella meitä. Jännittäminen, vetäytyminen tai tilanteiden välttely ovat kehon viestejä turvattomuudesta – luonnollisia reaktioita, joiden taustalla on toive tulla hyväksytyksi. Ne viestivät, että jokin osa minussa on kokenut, ettei ole täysin turvallista olla näkyvä. Olin itse aikoinaan hyvin ankara itseäni kohtaan enkä esimerkiksi koskaan itkenyt. Tunteiden näyttäminen ja tunteminen oli minulle vaikeaa, koska en sallinut itseni olla tarvitseva. Yritin selvitä kaikesta yksin. Koska en kyennyt tuntemaan myötätuntoa itseäni kohtaan, erillisyyden kokemus oli vahvasti läsnä elämässäni ja yhteys muihin ihmisiin oli katkennut. Turvallisuuden…
-
Entä jos hengittely ei sovi – traumasensitiivinen mindfulness
Mindfulness-harjoitukset alkavat usein hengityksen havainnoinnilla. Hengitys on monelle sopiva, aina mukana kulkeva ankkuri, joka katkaisee tehokkaasti yliajattelun kierteen ja siirtää huomion tähän hetkeen. Etenkin vatsaan asti kulkevan palleahengityksen on todettu rauhoittavan ylivireää hermostoa. Joskus voi kuitenkin olla, että hengitykseen keskittyminen ei tunnu rauhoittavalta, vaan ennemmin ahdistavalta. Hengittely voi nostaa esiin epämiellyttäviä kehotuntemuksia tai laukaista muistoja menneistä vaikeista kokemuksista. Syy voi löytyä traumasta. Mikä on trauma? Trauma syntyy tilanteessa, joissa henkilö kokee itsensä uhatuksi eikä kykene puolustamaan itseään. Se voi olla seurausta yksittäisestä järkyttävästä tapahtumasta, kuten onnettomuudesta tai väkivallasta, mutta myös pitkäkestoisesta stressistä, kiusatuksi tulemisesta tai henkisesti turvattomasta kasvuympäristöstä. Trauma ei ole pelkästään mielessä oleva muisto – se tallentuu myös kehoon,…
Saattaisit myös pitää
Mindfulnessin hyödyt rohkeudelle ja itseilmaisulle
-
Turvallisuuden tunne & sosiaalinen jännittäminen
Muistan, miten hankalia koulun lounas-tauot minulle aikoinaan olivat. Kun tuttu luotto-kaverini ei ollut paikalla, olisin kaikkein mieluiten syönyt yksin. En kuitenkaan epävarmuudeltani kehdannut, ja päädyin syömään luokkakavereideni seuraan. Olin jännittynyt kuin puupölkky enkä saanut sanaa suustani koko lounas-tauon aikana. Tunsin suunnatonta häpeää itsestäni ja koin olevani erilainen kuin muut. Itsearvostukseni oli lähellä nollaa ja minun oli vaikea kokea kuuluvani joukkoon. Kuvittele tilanne: olet saapunut juhliin, työpaikan kahvitauolle tai uuteen harrastusryhmään. Huone on täynnä ihmisiä, ja jokainen näyttää olevan täysin rento – paitsi sinä. Sydän hakkaa, hengitys tuntuu pinnalliselta ja ajatukset kiertävät kehää: ”Pidetäänköhän minusta?”, ”Näytänkö hermostuneelta?”, ”Pitäisikö vain poistua, kun en kuitenkaan tunne kuuluvani joukkoon?”. Tiesitkö, ettet ole yksin. Sosiaalinen…
