
Miten lopettaa itsensä pienentäminen?
Olen aina ajatellut olevani persoonana jossain määrin ujo, hiljainen tai introvertti. Sellaisen identiteetin olin itselleni luonut. En luottanut itseeni, ja jätin usein sanomatta ääneen sen, mitä todellisuudessa ajattelin. Minulle itsensä pienentäminen juontui tarpeesta olla muille mieliksi. Sisään padotut tunteet ja ajatukset tuottivat ahdistusta, koska minulla olisi ollut paljon sanottavaa ja olin kaikkea muuta kuin tunteeton.
En edelleenkään pidä small talkista ja olen edelleen introvertti. Saatan myös jännittyä tuntemattomassa väkijoukossa tai alkaa takellella sanoissani tosi yllättävissä tilanteissa. Minun on vaikea motivoitua keskusteluista, joista en ole kiinnostunut ja saatan ulkopuolisen silmään vaikuttaa silloin hiljaiselta. En kuitenkaan koe olevani epäsosiaalinen tai ujo. Pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta etenkin, jos meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja tunnen olevani samalla aaltopituudella. Olen tunteellinen persoona ja elän vahvasti. Se on osa temperamenttiani.
Mitä on itsensä pienentäminen?
Itsensä pienentäminen on sen ihmisen ominaisuuksien tai arvon vähättelyä, jonka kanssa vietämme kaikkein eniten aikaa ja jota meidän tulisi eniten arvostaa. Se on elämistä ahtaassa häkissä, jossa ei ole tilaa levittää siipiään ja kukoistaa. Se on jatkuvaa vertailua, ruoskimista ja palan tunnetta kurkussa. Jännitysoireita, masentuneisuutta, katkonaisia yöunia ja ylivireää hermostoa.
Syy itsensä pienentämiseen voi löytyä monenlaisista tekijöistä, kuten sosiaalisista paineista, kasvatuksesta tai kulttuurisista normeista. Etenkin naisilla nöyryyden ja vaatimattomuuden ihanne on seurannut aiemmilta vuosikymmeniltä pitkälle tähän päivään. Elämänkokemukset muokkaavat minuuttamme ja piilottavat helposti sen, mitä todellisuudessa olemme.
Sosiaalinen jännittäminen voi olla merkki siitä, että piilottelee jotain itsessään. Sinulla on ehkä ominaisuuksia tai kiinnostuksen kohteita, joista sinun on vaikea kertoa muille. Saatat kokea ominaisuutesi häpeällisinä tai että niitä ei arvosteta. Vapautuminen sosiaalisesta jännittämisestä voi tapahtua sen kautta, että uskaltaa kertoa kiinnostuksen kohteistaan muille, pukeutua haluamallaan tavalla tai hakeutua samanhenkisten ihmisten seuraan. Omalla kohdallani jännittäminen laukesi kun oivalsin, millaisista asioista olen oikeasti kiinnostunut ja millaisten ihmisten seurassa minun on hyvä olla.
Itseilmaisu on sallimista
Miltä tuntuu, kun sallii itsensä olla juuri niin iso ja vahva kuin on? Kun sallii itsensä olla räiskyvä, tunteellinen tai herkkä. Se tuntuu vapaudelta, villiydeltä, loputtomilta mahdollisuuksilta ja elämisen euforialta. Siinä hetkessä kun oivallat, millainen persoona oikeasti olet ja mikä sinua aidosti kiinnostaa, siinä hetkessä on kaikki.
Kun löydät rohkeuden ilmaista itseäsi ja tuoda persoonasi esiin, muuttuu elämä monin verroin mielekkäämmäksi ja vaivattomammaksi. Stressitasosi laskevat ja alat tehdä enemmän itsesi näköisiä valintoja. Itseilmaisu voi tarkoittaa esimerkiksi ymmärrystä siitä, ettei tarvitse pukeutua kauluspaitaan tai Marimekkoon sopiakseen työnantajan sinulle määrittämään rooliin. Tai ettei tarvitse kuunnella tietyntyylistä musiikkia tai viihtyä tietynlaisissa sosiaalisissa ympäristöissä tullakseen hyväksytyksi. Oivallusta, että sinulle voisikin sopia paremmin esimiestyö tai yrittäjyys muiden alaisuudessa työskentelemisen sijaan. Myös työssä sinun on sallittua tuoda persoonasi esiin ja hakeutua työtehtäviin, jotka tukevat itseilmaisua ja persoonaasi.
6 keinoa lopettaa itsensä pienentäminen
1. Itseen tutustuminen. Esimerkiksi kirjoittaminen on hyvä tapa tutustua itseen ja reflektoida omia toiminta- ja ajattelumalleja. Voit myös pyytää lähipiiriäsi kertomaan, mitä he sinussa näkevät. Jos olet kiinnostunut astrologiasta ja energioista, suosittelen tutustumaan omaan human design -enegiatyyppiin.
On kuitenkin hyvä muistaa, että identifioituminen tietyn kaltaiseksi on aina rajoittavaa. Oli se sitten ujon tai vahvan ihmisen identiteetti, ne ovat molemmat tarinoita ”minästä”. Itseä vähättelevän tarinan muuttaminen itseä arvostavaksi on aina parempi vaihtoehto, kunhan muistaa, että olemme jatkuvassa muutoksessa. Tietoisuus ”minän” takana on läsnäoloa, joka vain ”on” takertumatta minkäänlaisiin odotuksiin itsestämme.
2. Meditointi ja kiitollisuus. Mindfulness- ja kiitollisuusharjoitukset auttavat suuntaamaan tarkkaavaisuuden kielteisistä asioista positiivisiin. Alamme tunnistaa vahvuuksiamme ja huomaamaan, ettei kertomamme tarina itsestämme olekaan tosi. Huomion siirtäminen mielestä kehoon on hyödyllistä, sillä keho on aina läsnäolon tilassa eikä vaeltele menneisyydessä tai tulevaisuuden murehtimisessa. Läsnäolon tilassa on mahdollista oivaltaa asioiden todellinen laita ja tarkastella elämää laajemmasta perspektiivistä. Säännöllisen harjoittelun myötä uudesta ajattelutavasta tulee uusi normaali.
3. Itsensä ympäröinti hyvältä tuntuvilla ihmissuhteilla. Salli itsesi viettää aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka herättävät kiinnostuksesi. Olet heidän arvoinen ja hekin todennäköisesti tuntevat vetoa sinuun. Mieti, ketä kohtaan tunnet kateutta. Se todennäköisesti kertoo jotain siitä, mitä haluaisit elämääsi. Lähde rohkeasti kulkemaan sitä kohti, ansaitset sen!
4. Elämäntaitoon liittyvä kirjallisuus. Kirjat ja podcastit tuovat elämään perspektiiviä. Saatat huomata, että muut kamppailevat samanlaisten asioiden kanssa kuin mitä itse käyt läpi. Uusiin näkökulmiin tutustuminen auttaa ymmärtämään mielen rakenteita ja elämän lainalaisuuksia. Todennäköisesti löydät työkaluja työstää omia ajattelu- ja käyttäytymismalleja tai luot uudenlaisen suhteen ympäröivään todellisuuteen.
5. Uskomusten työstäminen. Keskustelu muiden ihmisten kanssa auttaa usein omien uskomusten työstämisessä. Keskustelun kautta tuot piilotetut tunteet ja ajatukset näkyväksi myös itsellesi. Toinen ihminen tuo tilanteeseen uudenlaista näkökulmaa ja ymmärrystä. Mentori tai valmentaja on hyvä keino työstää omia uskomuksia.
6. Fake it till you make it. Suoraan sanottuna, koeta saada muut ihmiset vihaamaan sinua. Valmistaudu siihen että sinusta ei pidetä, kun tuot esille ominaisuutesi, joita muut eivät ole tottuneet sinussa näkemään. Muutos luo aina vastarintaa, sillä haluamme vaistomaisesti pysytellä mukavuusalueella ja siinä mihin olemme tottuneet. Ehkä huomaat, ettei tietty ihmissuhde enää ole sinua varten. Se on normaalia ja osa elämän kiertokulkua. Kun tuot uuden minäsi yhä vahvemmin osaksi todellisuuttasi, vedät puoleesi samanhenkisiä ihmisiä. Kärsivällisyys palkitaan, kunhan pysyt uskollisena itsellesi.
Uuden oppiminen vaatii harjoittelua
Uskomusten työstäminen ja uuden minäkuvan luominen vaatii aikaa ja harjoittelua. Fysiologisella tasolla ajattelumallien muokkaaminen perustuu aivojen plastisuuteen eli kykyyn muodostaa uusia hermoyhteyksiä (lähde). Uskomusten työstämistä on tehtävä systemaattisesti aina haitallisen ajattelumallien ilmaantuessa. Meditaatio ja mindfulness-harjoitukset tuovat haitalliset ajattelumallit tietoiseksi, mikä mahdollistaa ajattelun ja käyttäytymisen muokkaamisen. Tutkittua tietoa mindfulnessin hyödyistä stressin vähentämisessä esimerkiksi täällä.
Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Elämä on muovannut sinusta sellaisen kuin tällä hetkellä olet. Älä syytä menneisyyttäsi, sillä katkeruus ja menneessä eläminen vievät sinua pois tästä hetkestä. Läsnäolon tilassa olet aina täydellinen ja juuri oikeanlainen. Anna anteeksi itsellesi ja menneisyyden kokemuksillesi. Haasteet ja vastoinkäymiset ovat todennäköisesti opettaneet sinulle monta tärkeää asiaa elämästä.
Olen Sanni, ratkaisukeskeinen valmentaja, sosionomi ja mindfulness-ohjaaja, ja käynyt läpi oman prosessini epävarmasta sosiaalisesta jännittäjästä itseeni luottavaksi rohkeaksi naiseksi, joka ymmärtää myös sen, ettei kaikkia voi miellyttää.
Elämänkokemukseni ja intuitiivisen kutsun johdattamana loin Rohkeus & itseilmaisu -valmennuksen sinulle, joka haluat löytää kadonneen rohkeutesi ujouden tai jännittämisen alta, ilmaista itseäsi vapautuneesti ja tuoda esiin todellisen minäsi.
Ota yhteyttä niin mietitään, mikä voisi palvella sinua ja tilannettasi parhaiten!

