
Kateus – hankala tunne vai mahdollisuus oppia?
Milloin viimeksi olit kateellinen? Millaisia ajatuksia tunne sinussa herätti?
Kamppailen itse kateuden kanssa hyvinkin usein. Yritystoimintaa käynnistäessäni minun on pitänyt tietoisesti minimoida muiden saman alan yrittäjien seuraaminen somessa, koska vertailu ja riittämättömyyden tunne ovat kasvaneet ylitsepääsemättömiksi. On tuntunut pahalta nähdä jonkun toisen onnistuvan siinä, missä itse haluaisi onnistua. Itsemyötätunnon ja lisääntyneen itsevarmuuden kautta olen ymmärtänyt olevani vielä hyvin alussa asiassa, jota toinen on tehnyt ehkä jo vuosia. Olen myös alkanut ymmärtää, että asia, jota toisessa kadehdin täytyy olla minulle tärkeää. Kateus on siis toiminut minulla myös itsetutkiskelun välineenä.
Kateus on luonnollinen tunne, joka herää, kun näkee toisella olevan jotain, mitä haluaisi itselleen. Ehkä toivoisit pystyväsi ilmaisemaan tunteitasi vapautuneemmin tai sanomaan mielipiteesi useammin ääneen. Kateus voi tuntua ylitsepääsemättömältä, kun vertailu ja riittämättömyyden tunne lamaavat toimintakykyä ja sumentavat selkeän ajattelun. On tultava ulos pään sisästä ja luotava yhteys kehoon esimerkiksi mindfulness-harjoittelun avulla. (Lue mindfulnessin hyödyistä artikkelista Mindfulnessin hyödyt rohkeudelle ja itseilmaisulle) Vasta sen jälkeen on kykenevä näkemään kateuden takana olevan tienviitan, joka kertoo kipeälläkin tavalla omista pelkojen ja epävarmuuksien alle tukahdutetuista tarpeista ja toiveista.
Miksi kateus syntyy?
Kateuden taustalla voi olla monia erilaisia asioita, mutta kateus voi syntyä esimerkiksi näistä syistä:
Epäluottamus omiin kykyihin: Kun ei usko itseensä, kokee helposti muiden menestyksen uhkana. Ehkä olet huomannut kateuden laskevan itsetuntoasi, ja johtaneen itsesyytöksiin. Tuntuu ymmärrettävästi pahalta huomata jonkun onnistuvan asiassa, jossa itse toivoisi onnistuvan. Miten voisit lisätä itsevarmuutta ja turvallisuuden tunnettasi? Auttaisiko, jos keskittyisit hetken vain omaan tekemiseesi muiden seuraamisen sijaan? Mitä erityistaitoja sinulla on?
Vertailu: Sosiaalinen media ja ihmisten ulkoinen olemus luovat helposti mielikuvan muiden olevan parempia tai osaavampia kuin itse. On normaalia kokea näin, sillä vertailemme luonnostaan itseämme muihin. Jokaisella kuitenkin on oma polkunsa kuljettavana, eivätkä haasteet useinkaan näy päälle päin. Olemme kaikki haavoittuvaisia ja vajavaisia, vaikkemme näistä asioista ääneen puhuisikaan. Se että hyväksyy myös oman keskeneräisyytensä, luo itsevarmuutta ja turvallisuuden tunnetta. Se myös lisää myötätuntoa muita kohtaan. Miten voisit himpun verran hellittää ja luottaa elämän kannattelevan sinua? Sinulla on oikeus olla haavoittuvainen ja tarvitseva.
Eristäytyminen: Eristäytyminen voi vahvistaa tunnetta ulkopuolisuudesta ja synnyttää kateutta heitä kohtaan, jotka muodostavat ihmissuhteita ja vaikuttavat kuuluvan joukkoon. Mitä sinä haluat? Haluaisitko olla muiden mukana illanvietossa vai sopisiko toisenlainen ajanvietto sinulle paremmin? Rohkaistu epämukavuusalueelle mutta mieti myös, mitä todella haluat. Kaikki ei sovi kaikille ja se on täysin ok.
Miten kateutta voi käsitellä rakentavasti?
1. Tunnista ja hyväksy
Miten voisit hyväksyä kateuden olemassaolon arvostelematta sitä? Tunteen kieltäminen lähinnä kasvattaa negatiivisuuden kierrettä. Pahimmillaan kateus voi alkaa näyttäytyä kielteisenä suhtautumisena muihin ihmisiin ja estää oman kasvun. Kieltämisen sijaan voit sanoa itsellesi: ”Kyllä, tunnen kateutta. Se on ihan ok, olen turvassa.” Tämä luo tilaa tutkia tunnetta uteliaasti ja ystävällisesti.
2. Mitä kateus minulta haluaa?
Kateus ei ole pelkästään negatiivinen tunne, vaan kutsu toimintaan. Mitä kadehtimasi asia sinulle edustaa? Jos esimerkiksi ihailet ihmistä, joka ilmaisee itseään vapautuneesti, mitä pieniä askeleita kohti itsevarmaa ja vapautunutta sinua voisit ottaa? Voisitko vihdoin aloittaa sen pitkään haaveilemasi harrastuksen tai puhua ajatuksistasi pienelle, turvalliselle ryhmälle tai vaikkapa valmentajalle? Mukavuusalue kasvaa sen myötä, että uskaltaa tehdä pieniä rohkeita tekoja epämukavuusalueella. Kuuntele itseäsi ja tee se, mikä on sinulle tällä hetkellä mahdollista. Sinun ei tarvitse jäädä jumiin epätyydyttävään tilanteeseen, sillä keinoja mennä eteenpäin on aina saatavilla. Lue lisää valmennuksistani täältä.
3. Harjoita itsemyötätuntoa
Vertailu musertaa itsetunnon. Sinun ei tarvitse vielä kyetä kaikkeen. Olet vasta matkasi alussa etkä todella voi tietää, miten pitkän matkan tuo toinen on kulkenut. Olemme myös erilaisia ja tietyt asiat tulevat toisille luontaisemmin kuin toisille. Emme ole asioissa samalla viivalla mutta se ei tarkoita, etteikö sinullakin olisi mahdollisuus oppia. Koeta kuitenkin luopua ajatuksesta, että sinun tulisi tulla jonkun kaltaiseksi. Sinä olet aina sinä teitpä mitä hyvänsä. Mitä ainutlaatuista annettavaa sinulla on maailmalle?
4. Käänny itseäsi kohti
Kateuden ytimessä on pelko siitä, ettei riitä tai onnistu. Kun kateus lamauttaa toimintakyvyn, voi olla välttämätöntä kävellä hetkeksi pois. Sulkea sosiaalinen media, lopettaa ihmisten seuraaminen, luopua itsensä pakottamisesta epämukavuusalueelle ja kääntyä ennemmin itseään kohti. Mitä minä haluan? Mikä minulle on tärkeää? Mikä minussa on uniikkia ja ainutlaatuista?
Selätä kateus – vapauta itseilmaisusi
Kateus ei ole helppo tunne, mutta se voi olla tärkeä työkalu itsetuntemuksen vahvistamisessa. Kateus paljastaa, mitä arvostat ja mitä elämääsi kaipaat. Kun oppii suhtautumaan kateuteen ystävänä ja suunnannäyttäjänä, vapauttaa itsensä lamaantuneisuuden ja vertailun kierteestä. Sinussa on potentiaali tuoda elämääsi kaikkia niitä asioita, joita kateus sinulle osoittaa. Kunhan ensin muistat pitää huolta itsestäsi.
Tuntuvatko kateuden aikaansaamat tunteet ylitsepääsemättömiltä? Varaa ilmainen tutustumispuhelu valmennukseeni, niin mietitään, olisiko minulla tarjota sinulle jotain 🤍

