Uskallus kohdata vapauttaa pelosta
Viisas kirjoittaja kirjoitti kirjassaan (taisi olla Anthony de Mello kirjassa Uudistuminen), että pelosta voi vapautua rukoilemalla pelon tulevan todeksi. Niin absurdilta kuin se kuulostaakin, se voi merkittävällä tavalla olla tie vapauteen.
Jos ihan todella pysähdymme tarkastelemaan pelkojamme, voimme usein huomata niiden kasvavan mielessämme kohtuuttoman suuriksi. Onko minulla todella syytä pelätä? Viekö pelko minua kohti tavoitteitani vai estääkö se ennemmin hyvän toteutumisen? Pystynkö tähän asiaan toiminnallani vaikuttamaan vai olisiko syytä päästää irti? Hyväksymällä pelon toteutumisen mahdollisuuden, annamme elämällä tilaa virrata. Hyväksymme elämän kiertokulun sellaisena kuin se on.
Miten paljon minua onkaan triggeröinyt tuo kehotus pelkojen kohtaamiseen. Tulevaisuuden murehtimisen hetkellä vähintä mitä olen halunnut tehdä on alkaa kuvitella mielessäni pelon toteutumista. Pelon olemassaoloa on hädin tuskin uskaltanut tiedostaa, saatikka katsoa silmiin sitä totuutta että kyllä, niin todellakin voi tapahtua. Olen mieluummin pitänyt kiinni tutusta kärsimyksestä.
Meidän ei aivan konkreettisesti tarvitse rukoilla pelkojemme toteutumista. Mutta jos rohkaistumme edes himpun verran, voimme varovasti kurkistaa, miltä pelkomme näyttää. Ja usein huomata sen turhamaisuuden, tai ainakin yllättävän pienuuden. Kun uskallamme katsoa pelkoamme silmiin, voimme huomata selviävämme sittenkin. Varsin usein selviämme. Uskaltamalla kohdata pelkomme meistä tulee yllättävän voimakkaita. Vapaudumme murehtimisesta ja kykenemme elämään enemmän hetkessä. Sallimme elämän tapahtua.
