-
Entä jos hengittely ei sovi – traumasensitiivinen mindfulness
Mindfulness-harjoitukset alkavat usein hengityksen havainnoinnilla. Hengitys on monelle sopiva, aina mukana kulkeva ankkuri, joka katkaisee tehokkaasti yliajattelun kierteen ja siirtää huomion tähän hetkeen. Etenkin vatsaan asti kulkevan palleahengityksen on todettu rauhoittavan ylivireää hermostoa. Joskus voi kuitenkin olla, että hengitykseen keskittyminen ei tunnu rauhoittavalta, vaan ennemmin ahdistavalta. Hengittely voi nostaa esiin epämiellyttäviä kehotuntemuksia tai laukaista muistoja menneistä vaikeista kokemuksista. Syy voi löytyä traumasta. Mikä on trauma? Trauma syntyy tilanteessa, joissa henkilö kokee itsensä uhatuksi eikä kykene puolustamaan itseään. Se voi olla seurausta yksittäisestä järkyttävästä tapahtumasta, kuten onnettomuudesta tai väkivallasta, mutta myös pitkäkestoisesta stressistä, kiusatuksi tulemisesta tai henkisesti turvattomasta kasvuympäristöstä. Trauma ei ole pelkästään mielessä oleva muisto – se tallentuu myös kehoon,…
-
Intuitio sosiaalisessa vuorovaikutuksessa
Muokattu 4.12.2023 klo 13.27. Tarkennuksia tekstiin. Intuitio on tiedon muoto, joka ilmestyy tietoisuuteen ilman ilmeistä harkintaa. Se ei ole magiaa, vaan pikemminkin kyky, jossa tiedostamaton mieli luo aavistuksia, jotka seulovat nopeasti aiemman kokemuksen ja kumulatiivisen tiedon. (lähde) Intuitiota käytetään perinteisesti päätöksenteossa, mutta olen hyödyntänyt sitä menestyksekkäästi vuorovaikutuksessa ja vapautunut sosiaalisesta jännittämisestä. Samoin kuin intuitiivisessa syömisessä, intuitiivisessa vuorovaikutuksessa ei suunnitella etukäteen, vaan annetaan alitajuiselle mielelle tilaisuus tarjota ratkaisuja sosiaalisiin tilanteisiin. Opiskelin MBSR-metodiin (Mindulness-Based Stress Reduction) perustuvaa tietoista hyväksyvää läsnäoloa joitakin vuosia sitten. Harjoittelimme kurssilla läsnäolevaa kuuntelua ja sanoittamista, mikä oli itselleni todella voimauttava kokemus. Kun kuuntelimme, kuuntelimme, ja kun puhuimme, muut kuuntelivat. Läsnäoleva kuuntelu oli yksi tekijä, jonka avulla parannuin sosiaalisten tilanteiden…
-
Rajoittava häpeä
Kirjoitin blogia ensimmäisen kerran vuonna 2018. Kaikki julkaisut siltä ajalta on poistettu, koska häpesin. Saivarrella nyt tuolla tavalla asioista, joista kukaan ei ole kiinnostunut. Tällä tavalla uskoin muiden minut näkevän, vaikka hyvin harva edes tiesi blogini olemassaolosta. Häpeä on turvattomuuden kokemus Opiskelin ratkaisukeskeistä valmennusta vajaa kolme vuotta sitten tavoitteenani perustaa yritys. Asetin itselleni ihan liikaa paineita, ja menetin kaiken mielenkiintoni yrityksen perustamiseen parin kuukauden jälkeen. Ensimmäinen mieleeni tuleva muisto siltä ajalta on häpeä; näkyväksi tulemisesta sekä siitä, etten kyennyt pääsemään tavoitteeseeni. Se tunne oli hyvin kokonaisvaltainen. Halusin kadota jonnekin mahdollisimman kauas, ja unohtaa kaiken tapahtuneen. Arvaat varmaan, millaista tarinaa olen itselleni kertonut; ”Tuo se vasta on outo tyyppi, kun kirjoittaa.…
-
Uskallus kohdata vapauttaa pelosta
Viisas kirjoittaja kirjoitti kirjassaan (taisi olla Anthony de Mello kirjassa Uudistuminen), että pelosta voi vapautua rukoilemalla pelon tulevan todeksi. Niin absurdilta kuin se kuulostaakin, se voi merkittävällä tavalla olla tie vapauteen. Jos ihan todella pysähdymme tarkastelemaan pelkojamme, voimme usein huomata niiden kasvavan mielessämme kohtuuttoman suuriksi. Onko minulla todella syytä pelätä? Viekö pelko minua kohti tavoitteitani vai estääkö se ennemmin hyvän toteutumisen? Pystynkö tähän asiaan toiminnallani vaikuttamaan vai olisiko syytä päästää irti? Hyväksymällä pelon toteutumisen mahdollisuuden, annamme elämällä tilaa virrata. Hyväksymme elämän kiertokulun sellaisena kuin se on. Miten paljon minua onkaan triggeröinyt tuo kehotus pelkojen kohtaamiseen. Tulevaisuuden murehtimisen hetkellä vähintä mitä olen halunnut tehdä on alkaa kuvitella mielessäni pelon toteutumista. Pelon olemassaoloa…
-
Elänkö draamassa vai valitsenko mieluummin ulkopuolisen tarkkailijan roolin
Elämää voi elää kahdesta näkökulmasta: draaman keskellä tai sen ulkopuolella. Ulkopuolisena tarkkailijana asetun yleisön rooliin; lakkaan samastumasta ympäröivään todellisuuteen ja elän tietoisesti etäällä. Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, ja olen vapaa murheista. Ilo on vallitseva olotilani, koska en samastu ympäristöön ja elän ulkopuolella draaman luomasta illuusiosta. Itselleni käänteentekeviä ovat olleet muutamat kysymykset itselleni. Ketä varten minä elän? Mitä tapahtuisi, jos tarkastelisin asiaa etäämpää? Kun tarkastelen elämääni lintuperspektiivistä, tai vielä parempaa, avaruuden tasolta, huomaan olevani pieni piste tässä suuressa kokonaisuudessa. Olenko nyt aivan varma, että murheeni ovat niin suuria kuin luulen? Onko asioilla sittenkään niin suurta merkitystä? Enpä tiedä montaakaan, joka loppujen lopuksi tietäisi, mistä tässä elämän mysteerissä on kyse. Draama luo…
