Suomen historia elää meissä edelleen; ei vain tarinoina, vaan hyvin kokonaisvaltaisesti hermostossa, kehossa, tunnesäätelyssä ja siinä, millaisina opimme näkemään itsemme ja toisemme. Ylisukupolvinen perintö ei ole vain sitä, mitä meille on kerrottu, vaan myös sitä, mistä on vaiettu. Olen lukenut viime päivinä Heli Pruukin ja Terhi Ketola-Huttusen kirjaa Vihainen nainen – hyvä, paha aggressio, ja vaikutuin heti ensimetreillä heidän tapaansa kuvata sota-ajan vaikutuksia naisen (ja miehen) tunne-elämään. Kirja kuvaa tarkkanäköisesti sitä, miten sota-ajan kokemukset ovat muovanneet erityisesti naisten, mutta myös miesten, suhdetta aggressioon, vihaan ja omiin rajoihin. Se tuo näkyväksi sen, että tunteiden tukahduttaminen ei ole henkilökohtainen heikkous, vaan historiallisesti opittu selviytymiskeino. Pärjäämisen kulttuuri syntyi selviytymisen pakosta Sota-ajan Suomessa tunteille…