-
Rohkeus on jo sinussa
Lapsena rohkeus on meille luontaista. Opettelemme uusia taitoja, mikä vaatii uskallusta mennä uusiin tilanteisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Uskallamme yrittää ja epäonnistua. Emme tuomitse itseämme siitä, että jokin ei toimi. Tarvitsemme tukea ja kannustusta, mutta olemme avoimia kokeilemaan ja mikä tärkeintä, ottamaan apua vastaan. Sitä rohkeus pohjimmiltaan on; epäonnistumisten sietämistä. Rohkeus ei ole sitä, ettei mikään pelota. Voi pelottaa niin pirusti, mutta mennä eteenpäin kaikesta huolimatta. Rohkeus on uskallusta olla rehellinen ja autenttinen huolimatta siitä, mitä reaktioita se itsessä ja ympäristössä aiheuttaa. Tulemista toimeen pelon aiheuttamien keho-reaktioiden, sanoissa takeltelun, punastumisen tai sydämen tykytyksen, kanssa. Epämukavuuden sietämistä ja tunteiden käsittelyn taitoja. Epävarmuuden hyväksymistä ja sen, että joku ei pidä siitä, mitä…
Saattaisit myös pitää
Itseilmaisu – uskallatko antaa itsesi näkyä?
-
Itseilmaisu – uskallatko antaa itsesi näkyä?
Milloin olet viimeksi tehnyt jotain vain siksi, että se tuntui sinusta ihanalta? Ilman, että mietit, mitä muut siitä ajattelevat tai ilman, että sinun pitäisi olla siinä hyvä tai saada aikaan jotain hyödyllistä. Aikuisuudessa elämä muuttuu helposti suorittamiseksi. Päivät täyttyvät velvollisuuksista, ja saatamme huomata tekevämme asioita siksi, että niin kuuluu tehdä. Jossain vaiheessa yhteys omiin toiveisiin, kiinnostuksen kohteisiin ja luovuuteen voi jäädä taka-alalle. Saatamme myös piilotella itsestämme sellaisia puolia, joiden pelkäämme olevan muiden silmissä outoja tai erilaisia. Jätämme kertomatta kiinnostuksen kohteistamme, hillitsemme innostustamme tai muokkaamme käyttäytymistämme sen mukaan, millaisiksi kuvittelemme muiden haluavan meidät. Pitkään jatkuessaan tällainen itsensä pienentäminen voi etäännyttää meitä siitä, keitä oikeasti olemme ja millaista elämää haluaisimme elää. Oma…
Saattaisit myös pitää
Rohkeus on jo sinussa
-
Mindfulnessin hyödyt rohkeudelle ja itseilmaisulle
Kun törmäsin mindfulnessiin ensimmäisen kerran vuonna 2018 ja aloitin säännöllisen harjoittelun, alkoi siitä ajanjakso, jonka edelleen muistan erityisen seesteisenä ja miellyttävänä vaiheena elämässäni. Harjoittelu ei todellakaan ollut aluksi helppoa, ja törmäsin monenlaisiin mielen esteisiin harjoittaessani. Olin esimerkiksi todella suorituskeskeinen, ja laitoin aivan liikaa efforttia siihen, että suoritin harjoitukset täysin annetun ohjeen mukaisesti. Yritin liikaa ja koin epäonnistuneeni, ellen kyennyt olemaan läsnä koko harjoituksen ajan. Ylisuorittaminen vei mielekkyyttä pois harjoittamisesta ja fokuksen vääriin asioihin. Suorittamisen sijaan olennaista olikin suhtautua erilaisiin meditaation aikana heränneisiin ajatuksiin ja tunteisiin arvostelemattomasti pyrkimättä niistä eroon. Oivalsin tämän vasta pitkän ajan harjoittamisen jälkeen. ”Epäonnistuneetkin” harjoitukset saivat minussa aikaan jotain, jota voisin kutsua tasapainoksi, rauhaksi ja optimistiseksi elämänasenteeksi.…
