Myötätuntoisesti blogi artikkelikuva itseilmaisu minätreffit.
Itseilmaisu,  Itsetuntemus,  Luova tanssi,  Luovuus

Itseilmaisu – uskallatko antaa itsesi näkyä?

Milloin olet viimeksi tehnyt jotain vain siksi, että se tuntui sinusta ihanalta? Ilman, että mietit, mitä muut siitä ajattelevat tai ilman, että sinun pitäisi olla siinä hyvä tai saada aikaan jotain hyödyllistä.

Aikuisuudessa elämä muuttuu helposti suorittamiseksi. Päivät täyttyvät velvollisuuksista, ja saatamme huomata tekevämme asioita siksi, että niin kuuluu tehdä. Jossain vaiheessa yhteys omiin toiveisiin, kiinnostuksen kohteisiin ja luovuuteen voi jäädä taka-alalle.

Saatamme myös piilotella itsestämme sellaisia puolia, joiden pelkäämme olevan muiden silmissä outoja tai erilaisia. Jätämme kertomatta kiinnostuksen kohteistamme, hillitsemme innostustamme tai muokkaamme käyttäytymistämme sen mukaan, millaisiksi kuvittelemme muiden haluavan meidät. Pitkään jatkuessaan tällainen itsensä pienentäminen voi etäännyttää meitä siitä, keitä oikeasti olemme ja millaista elämää haluaisimme elää.

Oma itseilmaisun matkani alkoi vuonna 2018 kokiessani jonkinlaisen henkisen heräämisen. Tajusin olevani persoonana aika luova, ja kiinnostuin kovasti luovasta tanssista ja kirjoittamisesta. Aloin kirjoittaa blogia ja haaveilla yrittäjyydestä, mutta olin vielä todella arka kertomaan uusista mielenkiinnon kohteistani muille. Tein asioita salaa, koska häpeä ja pelko näkyväksi tulemisesta oli niin suuri.

Rohkeus ilmaista itseäni lisääntyi pikkuhiljaa turvan tunteen ja oman prosessin läpikäymisen kautta. Piti ikään kuin luoda nahkani uudelleen ja rakentaa itselleni täysin uusi identiteetti. Mikään ei kuitenkaan voittanut sitä tunnetta, kun sallin itseni innostua ja tehdä niitä asioita, jotka oikeasti vetivät puoleensa.

Mitä itseilmaisu tarkoittaa aikuiselle?

Itseilmaisu on luovuutta, persoonan esiin tuomista, vapauden tunnetta, heittäytymistä, rohkeutta, leikkimielisyyttä. Se on myös oman äänen esille tuomista, toteuttamista, olemista, kommunikointia, itsensä näkyväksi tekemistä.

Voimme ilmaista itseämme esimerkiksi pukeutumisella, musiikkityylillä, itselle ominaisella tavalla puhua, taiteen avulla, harrastusten avulla, oman persoonan kunnioittamisen ja esiin tuomisen avulla. Olemalla hitto vie ylpeitä siitä mitä olemme ja tekemällä sen näkyväksi elämässämme! Usein juuri persoonallisuus tekee meistä mielenkiintoisia myös muiden silmissä.

Itseilmaisu on sitä, että uskaltaa kertoa toiselle, mistä todella pitää. Että sanoo ääneen oman mielipiteensä, näyttää innostuksensa tai tunnustaa olevansa jostakin eri mieltä. Se on myös sitä, että antaa itselleen luvan tehdä jotain, mitä ei ole pitkään aikaan uskaltanut tai kehdannut. Muistuttaa itseään niistä asioista, joista oli lapsena kiinnostunut, koska ne asiat voivat kertoa jotain olennaista juuri sinun persoonastasi.

Itseilmaisu ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi olla jatkuvasti esillä tai antaa ihmisten lukea meitä kuin avointa kirjaa. Meillä on oikeus yksityisyyteen ja omiin rajoihin, eikä huomion valokeilassa paistattelu ole kaikkien juttu (itseni mukaan lukien). Kyse on ennemmin siitä, että meillä olisi mahdollisuus valita, mitä haluamme tuoda itsestämme esiin sen sijaan, että pelko tai häpeä päättäisivät puolestamme.

Miksi itsensä esiin tuominen voi tuntua vaikealta?

Joskus saatamme tietää hyvinkin tarkoin, mistä pidämme ja mitä haluaisimme tehdä, mutta emme silti uskalla lähteä tavoitettamme kohti tai kertoa mielenkiinnon kohteesta muille. Saatamme pelätä arvostelua, torjutuksi tulemista tai sitä, että muut eivät ymmärrä. Ehkä olemme oppineet jo varhain, että tietyt tunteet, tarpeet tai persoonallisuuden piirteet on parempi pitää piilossa.

Jos on tottunut mukautumaan muiden odotuksiin, oman äänen kuuleminen voi tuntua todella vaikealta ja vieraalta. Saatat huomata miettiväsi automaattisesti, mikä on järkevää tai hyväksyttävää, ja sivuutat oman sydämesi kutsun ennen kuin olet kerinnyt tulla siitä kunnolla edes tietoiseksi. Päässä voi pyöriä itseilmaisua rajoittavia negatiivisia uskomuksia itsestäsi: ”En ole tarpeeksi luova. Olen liian kömpelö. Ei tuo ole minua varten. Kuvittelen varmasti liikoja itsestäni.”

Myös jännitys, epävarmuus ja turvattomuuden tunne voivat saada meidät vetäytymään ja tarkkailemaan itseämme kriittisesti ulkopuolisen silmin. Analysoimme itseämme ja omaa käyttäytymistämme, ja pyrimme miellyttämään muita. Vaikka järjellä tunnistaisimme, ettei muiden mielipiteillä ole väliä, se ei välttämättä riitä muutamaan käyttäytymistämme. Tarvitsemme myös konkreettisia kokemuksia hyväksynnästä ja kuulumisesta joukkoon.

Itseilmaisu vahvistaa yhteyttä itseen ja muihin

Minulle avoimuus uusissa sosiaalissa tilanteissa on ollut aina enemmän tai vähemmän haastavaa. Olen temperamentiltani suhteellisen ujo ja hitaasti lämpeävä, minkä lisäksi nuoruudessa koetut vastoinkäymiset ihmissuhteissa tekivät minusta hyvinkin varautuneen ihmisten seurassa. Nautin puuhailla kotona omassa seurassani ja innostuin helposti uusista asioista, mutta ihmisten parissa piilotin visusti sen, mitä pohjimmiltani olin.

Tietynlainen hitaasti lämpeävyys uusille ihmisille persoonastani tuskin koskaan lähtee, mutta positiivisten kokemusten ja parantavien ihmissuhteiden kautta olen uskaltanut yhä enemmän tuoda itsestäni esiin piirteitä, joita olen aikaisemmin hävennyt ja piilotellut. Olen sallinut itseni olla helposti innostuva, spontaani ja tunteellinen, mitä todellisuudessa olen.

Uskallus avata itseään ja kertoa kiinnostuksen kohteistaan vaatiikin turvallisuuden tunnetta sekä positiivisia hyväksynnän kokemuksia ympäristöstä. Lähipiirin merkitys voi olla merkittävä, sillä yksikin ihminen, oli se sitten kumppani, perheenjäsen, ystävä, valmentaja tai terapeutti, joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, voi aikaansaada ison muutoksen. Pienistä puroista voi kasvaa iso virta, kun uskaltaa raottaa sisintään ensi ihan vähän ja lopulta huomaa tulevansa hyväksytyksi omien erilaisuuksiensa kanssa.

Kun oppii ilmaisemaan itseään rehellisesti ja avoimesti, alkaa automaattisesti elää enemmän arvojensa mukaan. Omien arvojen mukaan eläminen onkin yksi tärkeimmistä asioista, koska arvot viestivät siitä, mikä meille on sisimmässä kaikkein tärkeintä. Jos toimii jatkuvasti vastoin omia arvojaan, voi se alkaa pitkässä juoksussa näkyä esimerkiksi masentuneisuutena, uupumisena ja elämänilon katoamisena.

Rohkeus jakaa omia ajatuksia ja tuoda esiin oman persoonansa vahvistaa yhteyttä muihin. Kun toimii avoimesti, luo samalla tilan, jossa myös muilla on lupa ilmaista itseään. Avoin vuorovaikutus syventää suhteita ja rakentaa luottamusta.

Itseilmaisun kautta myös samanhenkisillä ihmisillä on mahdollisuus löytää luo, koska vedämme heitä puoleemme niin ulkoisten ominaisuuksien kuin energeettisten vetovoimatekijöidenkin avulla. Itselle sopivien ihmissuhteiden kautta voi löytää täysin uudenlaisia parantavia yhteisöllisyyden kokemuksia, kun vastavuoroinen ymmärrys ja samankaltaisuus lisäävät ymmärrystä omia erityispiirteitä kohtaan.

Kehollisuus voi auttaa löytämään itseilmaisun vapauden

Olemme usein oppineet tarkkailemaan itseämme ulkopuolelta: miltä näytämme, mitä muut ajattelevat ja teemmekö asiat täydellisesti oikein. Tällöin oma kokemus jää helposti taka-alalle. Kehollisissa harjoituksissa suutaamme tietoisesti huomion siihen, mitä meissä tapahtuu. Sen sijaan, että arvostelisimme itseämme ulkopuolelta, pyrimme kuuntelemaan omia tuntemuksiamme ja rakentamaan niihin luottamuksellista suhdetta; luomaan vahvempaa yhteyttä itseen.

Mindfulness ja läsnäolo-harjoitukset

Kun työskentelee epämukavuusalueella, esimerkiksi tekee jotain itselle uutta ja jännittävää, on tärkeää maadoittua ja saada hermosto rauhoittumaan. Mindfulness-harjoitukset ovatkin yksi keino vahvistaa turvallisuuden tunnetta. Esimerkiksi meditatiivisen metsäkävelyn avulla voit pysähtyä tarkastelemaan ympäristöä ja oman kehon tuntemuksia, mikä vie huomiota pois yli-ajattelusta ja tulevan vatvomisesta.

Mindfnulness-harjoitusten tarkoituksena ei ole täydellinen mielen tyhjentäminen tai täysin rauhallisen olotilan saavuttaminen. Ennemmin voit harjoitella huomaamaan uteliaasti sen, mitä sinussa tapahtuu arvostelematta sitä. Tietoinen havainnointi auttaa tunnistamaan paremmin omia tunteita, tarpeita ja toiveita. Kun emme ole jatkuvasti ulkoisten vaatimusten tai omien arvostelevien ajatusten vietävissä, saamme enemmän tilaa kuunnella itseämme.

Luova tanssi ja vapaa liike

Luovassa tanssissa sinun ei tarvitse osata tanssia tai opetella koreografiaa. Voit antaa kehosi liikkua vapaasti musiikin mukana ja luottaa siihen, että liikkeen on mahdollista syntyä ilman valmista suunnitelmaa. Tämä muun muassa vahvistaa kehoyhteyttä ja auttaa näkyväksi tulemisen pelon kohtaamisessa.

Kehoyhteyden vahvistumisen lisäksi luovan tanssin etuna on se, että se auttaa seksuaalisten blokkien purkamisessa. Keholliset epävarmuudet ovat usein yksi tekijä muihin elämän osa-alueisiin liittyvien epävarmuuksien taustalla. Tanssin avulla on mahdollista pala palalta avata osia itsestään ja tutkailla omaa kehoa ja suhdetta siihen. Etenkin naisille lantion alueen liikuttelu on usein todella vapauttava kokemus.

Parhaimmillaan luovan tanssin avulla voi löytää täysin uudenlaisen rohkeuden ilmaista itseään. Luovassa tanssissa saat kokeilla, leikitellä ja tutkia itseäsi ilman vaatimusta onnistumisesta. Tie vapaampaan itseilmaisuun kulkeekin usein sen kautta, että sallii itsensä epäonnistua. Hyväksyy oman keskeneräisyytensä ja tunnistaa olevansa inhimillinen ihminen siinä missä muutkin.

Tutustu järjestämiini luovan tanssin kursseihin ja työpajoihin.

2 keinoa vapaampaan itseilmaisuun

1. Tule ystäväksi pelon kanssa

Kun ensimmäisen kerran vuonna 2021 päätin tosissani lähteä omaa yritystoimintaa kohti, pelko näkyväksi tulemisesta oli iso. Sen sijaan, että olisin ymmärtänyt ja kuunnellut itseäni, puskin eteenpäin ja ihmettelin, miksi kaikki tuntui niin kauhean raskaalta. Miksi koko ajan ahdisti ja hävetti. Jos olisin luottanut prosessiin, hengittänyt muutaman kerran syvempään ja ollut itselleni armollisempi, olisin voinut yksinkertaisesti panna merkille: ”Minua pelottaa, otettaisiinko puskemisen sijaan yksi askel kerrallaan? Tai olisiko nyt aika pyytää apua?”

Uuvuin lopulta niin, että päädyin irtisanomaan itseni koko yrittäjyys-ideasta. Keskeytin aiheeseen liittyvät opinnot ja hain turvallisuuden tunnetta työstä, jossa minun ei tarvinnut miettiä, mutta joka oli valovuoden päässä siitä, mitä oikeasti halusin tehdä.

Sanonta ”ota pelko matkustajaksi takapenkille, mutta älä anna sen siirtyä kuskin paikalle” on viisas. Sen sijaan, että yrität väkisin puskea pelon läpi ja pakottaa itsesi liiaksi epämukavuusalueelle, opettele tulemaan ystäväksi pelon kanssa. Kun pelkoa ei hyväksy tai tiedosta, päätyy yleensä joko totaaliseen lamaantumiseen tai härkäpäiseen puskemiseen. Minun kokemukseni oli esimerkki jälkimmäisestä.

Uusien asioiden tekeminen vaatii epämukavuusalueelle menemistä. Siksi turvallisuuden tunne ja itsensä kuuntelu on tärkeää, kun tuo itsestään esiin puolia, joita ei ole aikaisemmin näyttänyt. Liian suuret stepit voivat olla keholle ja mielelle hankalia käsitellä, ja siksi onkin hyvä aloittaa siitä, mikä on mahdollista. Ja muistaa, että se mikä tuntuu pikku-jutulta toiselle, voi sinulle olla tosi iso askel, ja se on täysin ok.

2. Järjestä treffit itsesi kanssa

Onko mielessäsi jokin sellainen paikka, jossa olet aina halunnut käydä, muttet ole yksin kehdannut tai uskaltanut? Minä-treffien tarkoituksena on pysähtyä itsesi äärelle sekä mahdollistaa uusien oivallusten ja luovien ideoiden syntyminen. Muistuttaa itseäsi siitä, kuka olet ja mikä sinua inspiroi!

Valitse treffejä varten jokin sinua inspiroiva ympäristö ja laita puhelin lentokonetilaan pariksi tunniksi. Voit lähteä esimerkiksi luontoon, kahville tai tutustua paikkaan, jossa olet pitkään halunnut käydä. Varaa tämä aika itsellesi ja tee ainoastaan sellaisia asioita, joista aidosti nautit. Kokeile, voisitko saada minä-treffit osaksi arkeasi kerran kuukaudessa tai vaikka joka viikko.

Voit ottaa mukaan kynää ja paperia, ja kirjoittaa tai piirtää intuitiivista ajatuksenvirtaa seuraavista aiheesta;

  • Mikä lapsena sai minut innostumaan?
  • Mitä tekisin, jos en pelkäisi epäonnistumista tai muiden mielipiteitä?
  • Millaisia puolia itsessäni haluaisin oppia arvostamaan enemmän?
  • Missä ja kenen kanssa voin olla eniten oma itseni?

Sinulla on lupa olla outo ja erilainen

Joskus omana itsenä oleminen vaatii rohkeutta. Saatamme pelätä, mitä muut ajattelevat tai huomata mukautuvamme muiden odotuksiin vastoin sitä, mikä meille on pohjimmiltaan tärkeää. Silloin voi olla hyvä muistuttaa itseään siitä, ettei erilaisuus tai outous tee sinusta huonoa ihmistä, se tekee sinusta sinut. Lisäksi itseilmaisu on sitä, että antaa itselleen luvan poiketa siitä tarinasta, jonka on itse itselleen rakentanut. Kiltin tytön identiteetti ei ehkä kuvaa enää sitä, millainen vahva ja upea nainen sinusta on kasvanut.

Sinun ei tarvitse määritellä itseäsi lopullisesti tai pysyä alati uskollisena tietylle versiolle itsestäsi. Saat innostua uusista asioista, muuttaa mieltäsi ja luopua sellaisesta, mikä ei enää tunnu omalta. Se, mitä itseilmaisu tarkoittaa sinulle tässä hetkessä, ei välttämättä ole sama vuoden päästä. Mielenkiinnon kohteemme muuttuvat ja vaihtuvat, ja se on täysin ok! Kukaan meistä ei ole samanlainen läpi elämänsä. Siksi onkin tärkeää jatkuvasti pyrkiä yhteyteen itsensä kanssa ja kysyä itseltään; kuka olen tässä hetkessä?

Toisaalta sinun ei myöskään tarvitse aina tietää tarkalleen kuka olet, sillä itseensä tutustuminen on elämän mittainen matka. Itseilmaisussa ei ole loppua eikä alkua, on vain hetki hetkeltä tehtyjä valintoja siitä, kuka haluat olla tässä hetkessä.

Artikkelia muokattu ja päivitetty 23.10.2026.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *