Myötätuntoisesti blogi artikkelikuva: Rohkeus on jo sinussa.
Itsetuntemus,  Sosiaalinen jännittäminen

Rohkeus on jo sinussa

Lapsena rohkeus on meille luontaista. Opettelemme uusia taitoja, mikä vaatii uskallusta mennä uusiin tilanteisiin yhä uudelleen ja uudelleen. Uskallamme yrittää ja epäonnistua. Emme tuomitse itseämme siitä, että jokin ei toimi. Tarvitsemme tukea ja kannustusta, mutta olemme avoimia kokeilemaan ja mikä tärkeintä, ottamaan apua vastaan.

Sitä rohkeus pohjimmiltaan on; epäonnistumisten sietämistä. Rohkeus ei ole sitä, ettei mikään pelota. Voi pelottaa niin pirusti, mutta mennä eteenpäin kaikesta huolimatta. Rohkeus on uskallusta olla rehellinen ja autenttinen huolimatta siitä, mitä reaktioita se itsessä ja ympäristössä aiheuttaa. Tulemista toimeen pelon aiheuttamien keho-reaktioiden, sanoissa takeltelun, punastumisen tai sydämen tykytyksen, kanssa. Epämukavuuden sietämistä ja tunteiden käsittelyn taitoja. Epävarmuuden hyväksymistä ja sen, että joku ei pidä siitä, mitä teet.

Rohkeus lisääntyy itsetuntemuksen syvenemisen myötä. Itsetuntemus lisää itsevarmuutta, mikä puolestaan vähentää huolta ympäristön reaktioista. Itsemyötätunto on tärkeässä roolissa, koska sen avulla voi sallia itsensä olla keskeneräinen. Myötätunnon kautta ymmärtää kokemuksen yhteisestä ihmisyydestä, jossa kukaan ei ole täydellinen.

Minun tarina rohkeudesta

Olen saanut usein tuttaviltani kuulla olevani rohkea, vaikken ole itse kokenut asiaa aivan samalla tavalla. Rohkeus onkin hyvin henkilökohtainen kokemus ja sidoksissa omiin toiveisiin, tarpeisiin ja persoonan ominaisuuksiin. Se, että tekoni on nähty rohkeina on todennäköisesti juontanut juurensa kyvystäni heittäytyä. Isojenkaan päätösten tekeminen ei ole ollut minulle vaikeaa, ja luotan vahvasti intuitiooni.

Kuitenkaan eläminen niiden tunteiden kanssa, mitä päätöksen jälkeinen tuntematon on saanut minussa aikaan, ei ole ollut lainkaan yhtä helppoa. Kun alkuinnostuksen jälkeen tajuaa, mihin liemeen on taas itsensä laittanut, herää helposti ajatus luovuttamisesta. Minulle suurinta rohkeutta eivät ole olleet isot muutokset, joita olen elämässäni tehnyt, vaan epämukavuuden ja hankalien tunteiden sietäminen. Hankalien tunteiden, joita herää siinä kohtaa, kun pitäisi uskaltaa olla näkyvä ja alkaa luoda uusia ihmissuhteita. Sietää sitä, ettei vielä osaa ja sitä, että jossain kohtaa uutuudenviehätys aina häviää. Arkeutumisessa on paljon mahdollisuuksia, mutta myös jotain todella pelottavaa sen nostaessa esiin sen, mitä on tuntunut houkuttelevalta juosta karkuun. Mahdollisuudet tulevat näkyväksi sen jälkeen, kun malttaa antaa aikaa ja elää välillä vaikeidenkin tunteiden kanssa.

Vasta hankalien tunteiden läpikäyminen on mahdollistanut minulle sen, että olen voinut kasvaa ja ylläpitää elämässäni niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Olen saanut elämääni ihania ystäviä, parisuhteen ja voin jopa varovasti sanoa, että unelma yrittäjyydestä alkaa olla lähempänä kuin koskaan. Itsetuntemuksen lisääntyminen on auttanut valtavasti, sillä olen ymmärtänyt impulsiivisen ja tunteellisen persoonani vaikutukset päätöksentekoon; kärsivällisyys on minulle kaiken a ja o. Tunteiden käsittelyssä minua ovat auttaneet meditointi, kirjoittaminen, avoin keskustelu ja omien heikkouksien myöntäminen.

Mihin rohkeus häviää (ja mistä sen voi löytää)?

1. Epäonnistumisen pelko; hylkäämistä ja häpeää aiheuttaneet menneisyyden kokemukset ovat luoneet uskomuksen epäonnistumisen olevan vaarallista. Tarvitaan korvaavia epäonnistumisen kokemuksia, jotka saavat mielemme uskomaan toisin. Korvaavia kokemuksia on mahdollista luoda vain kokemuksen kautta. Missä tai kenen kanssa sinulla on mahdollisuus harjoitella epäonnistumista turvallisessa ympäristössä?

Vinkki: Kokeile pitää viikon ajan epäonnistumis-päiväkirjaa; kirjaa joka päivä ylös pieni epäonnistumisen kokemus ja huomaa, millä tavalla muut siihen suhtautuivat. Kirjaa ylös myös muiden reaktio. Mitä huomaat?

2. Ympäristön vaikutus; toisten mielipiteet ja odotukset painavat alas omia unelmia, haluja ja tarpeita. Onko päivittäinen sosiaalinen ympäristösi sellainen, joka tukee sitä, mihin suuntaan haluat kasvaa? Elinympäristöllä on valtava vaikutus siihen, miten paljon uskomme itseemme. Voimme kehittää vahvuutta tulla immuunimmaksi ympäristön energioille esimerkiksi mindfulness-harjoitusten avulla, mutta väitän, että konkreettiset muutokset ovat useimmiten myös tarpeen.

Uskallatko olla yksin? Yksin olo on usein välttämätön siirtymävaihe toisesta elämäntilanteesta toiseen. Jos haluat muodostaa uusia, itsellesi sopivampia ihmissuhteita, uskalla olla myös yksin. Tutustu itseesi ja tee asioita omassa seurassasi. Minulla tämä siirtymävaihe kesti useamman vuoden eikä todellakaan ollut aina helppoa. Mutta tuntui uskomattomalta eräänä päivänä tajuta, että jokin oli muuttunut. En ollut enää yksin, vaikkakin vuosien yksin olon jälkeen myös nautin omasta seurastani.

3. Itsekritiikki; sisäinen kriitikkosi kyseenalaistaa ja sabotoi oman arvon tuntoa ja kyvykkyyttäsi. Tähän haluaisin jakaa kääntämäni englanninkielisen lainauksen, joka kiteyttää kaiken oleellisen: Älä kysy itseltäsi, mitä maailma tarvitsee. Kysy itseltäsi, mikä herättää sinut eloon ja tee sitä. Koska mitä maailma tarvitsee, on ihmisiä, jotka elävät.

Lopputulos ei usein ole lainkaan niin tärkeää kuin se ilo, jonka prosessi voi tekijälleen antaa. Tee, toteuta, unelmoi. Itseäsi varten! Sanon tämän omasta kokemuksestani. En tiedä, mihin matkani sivutoimisena yrittäjänä ja kirjoittajana johtaa, mutta hitto että rakastan tätä luovaa prosessia! Se herättää eloon niin monella tasolla, että sitä on vaikea edes sanoittaa. Jos sinulla on mielessä jokin luova harrastus, unelma tai toive, niin kannustan edes kokeilemaan. Ota yksi aivan pieni askel ja katso, miten prosessi pitää huolen itse itsestään.

4. Mukavuusalueen houkutus; on helppo jäädä jumiin tuttuun ja turvalliseen, vaikka se estäisi kasvun. On hyvä pitää huolta turvallisuuden tunteesta, mutta pysähtyminen paikoilleen aiheuttaa usein tyytymättömyyttä, ahdistusta ja jopa masennuksen oireita. Millaisen pienen askeleen voisit ottaa tänään, joka vie sinua haluamaasi suuntaan mutta ei luiskauta liikaa epämukavuusalueelle? Laajenna mukavuusaluettasi vähitellen, pieni askel kerrallaan. Huolehdi turvallisuuden tunteesta; vietä aikaa sinulle tärkeiden ihmisten kanssa, keskustele, ole avoin, kokeile mindfulnessia ja pidä muu ympäristösi mahdollisimman vakaana. Myös rutiinit auttavat usein.

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?

Mitä pelkäät menettäväsi, jos uskallat? Pelko pahentaa todellisuutta. Kun rohkaistuu kohtaamaan pahimmat skenaariot, saattaa usein huomata niiden olevan paljon pienempiä ja merkityksettömiä kuin kuvitteli (olen kirjoittanut tästä artikkelissa Uskallus kohdata vapauttaa pelosta). Kirjoita ja keskustele jonkun kanssa siitä, mitä pelkäät. Ole rehellinen, raa’an rehellinen. Tiedostaminen on aina ensimmäinen askel muutokseen. Se, että pelkäämme ei ole epäonnistumista; pelko on tervettä itsesuojeluvaistoa. Kehomme ja mielemme on usein ehdollistunut pelkäämään asioita, joissa ei todellisuudessa ole mitään vaarallista. Meidän täytyy opettaa sille uudenlaisia tapoja suhtautua.

Jos olet luova ihminen kuten minä, luova ilmaisu voi olla väyläsi rohkeampaan elämään. Luovuuden kautta on mahdollista ilmaista itseään ilman sanoja, jolloin se voi toimia hyvänä harjoittelu-ympäristönä omien rajojen tutkiskelussa. Esimerkiksi tanssi-meditaation avulla voit vahvistaa omaa kehoyhteyttäsi ja tutkailla, miten kauas omalta mukavuusalueeltasi olet valmis menemään. Etenkin, jos luova liike on sinulle uutta, saatat huomata, miten harjoituskertojen myötä alat avautua ja luottaa kehoosi yhä enemmän ja enemmän. On hyvin todennäköistä, että avautumisen kokemus siirtyy myös arkeesi ja huomaat yhä vahvemmin seisovasi itsesi puolella. Kehoyhteys luo itsevarmuutta ja turvallisuuden tunnetta. Tilaa ohjaamani maksuton tanssi-meditaatio täältä.

Millaisen pienen askeleen kohti rohkeampaa, itsesi näköistä elämää olet valmis tänään ottamaan? Vain sillä on merkitystä, mitä päätät tehdä tässä hetkessä. Tulevaisuus pitää kyllä huolen itsestään.

Olen Sanni, ratkaisukeskeinen valmentaja ja mindfulness-ohjaaja. Olen käynyt läpi monen vuoden prosessin epävarmasta sosiaalisesta jännittäjästä itseeni luottavaksi rohkeaksi naiseksi, joka ymmärtää myös sen, ettei kaikkia voi miellyttää.

Kokemukseni ja intuitiivisen kutsun ohjaamana loin Rohkeus & itseilmaisu -valmennuksen, jonka tavoitteena on auttaa sinuakin tuomaan persoonasi esiin ja löytämään kadonnut rohkeutesi sosiaalisen jännittämisen alta. Ota yhteyttä, niin sovitaan 30 minuutin maksuton tutustumis-puhelu ja mietitään, mikä voisi tukea sinua ja tilannettasi parhaiten.

Jaa julkaisu: