Läsnäolon merkitys – minun tarina

Kuulin läsnäolon merkityksestä ensimmäisen kerran vuonna 2018, kun sain siskoltani luettavaksi Don Miguel Ruizin kirjan 4 tietä vapauteen (The Four Agreements). Olin aluksi hyvin skeptinen (luulin kirjaa historia-teokseksi inkkareista, enkä ollut erityisen kiinnostunut historiasta) mutta luin kirjan lopulta. Sen jälkeen mikään ei ollutkaan kuin ennen.

Tyhjensin kirjaston kaikesta elämänfilosofiaan ja itsensä kehittämiseen liittyvästä kirjallisuudesta, ja koko maailmankatsomukseni muuttui. Olin ujo ja epävarma nuori nainen, ja kärsin sosiaalisesta jännittämisestä. Elin hyvin paljon pääni sisällä ja vertailin itseäni muihin. En tuntenut itseäni enkä tiennyt, mitä elämältäni halusin. Oivallukset joita siihen aikaan tein saivat minut ymmärtämään, ettei elämä ole yhtä kuin ajatukseni ja mieleni, elämä on tässä ja nyt. Elämä on tuntemisessa, kokemisessa ja aistimisessa.

Läsnäolon merkitys löytyi ääripäistä

Muuttunut käsitykseni maailmasta oli minulle hyvin käänteen tekevää. Olin aiheesta niin innostunut, että halusin mennä ääripäihin ja katsoa mitä sieltä löytyy. Kiinnostuin minimalismista ja karsin elämästäni kaiken ylimääräisen ihmissuhteita myöten. Halusin selvittää, mitä kaikkein pohjimmiltani halusin ja tarvitsin.

Paljon sieltä löytyikin. Kuorin sipulia kerros kerrokselta, ja elin siihenastisen elämäni parasta aikaa. Vietin paljon aikaa yksin, luin kirjoja ja tutustuin itseeni. Tein monia asioita, joita en ollut siihen asti uskaltanut. Irtisanouduin vakityöstä ja tein soolo-trippejä Eurooppaan. Koin usein olevani tosi vahvasti läsnä, vaikka minulla oli mielen tasolla paljon työstettävää itseni kanssa. Olen monesti jälkeen päin kaivannut tuota aikaa, vaikkakin ymmärtänyt, ettei se enää ole minua varten.

Kutsun tuota aikaa hippi-ajaksi, koska omaksuin monia arvoja ns. hippi-ideologiasta. Ehdottomasti elämääni kuului vahvasti myös henkisyys, vaikkakaan en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut yliluonnollisista asioista. Kaikkein eniten merkityksiä löysin arkipäivän läsnäolosta, energioista ja tietynlaisesta erillisyydestä; maailman tarkkailusta ulkopuolisen silmin. Olin radikaali näkemyksissäni, mutta tarvitsin sitä siinä hetkessä todella kipeästi.

Läsnäolon ei tarvitse olla hengellistä

Sittemmin elämä on kuljetellut eri suuntiin, ja on ollut pitkiäkin aikoja, kun läsnäolo on ollut hyvin kaukana arjestani. Kaipuu läsnäoloon on kuitenkin tullut jäädäkseen, ja putkahtaa mieleeni säännöllisin väliajoin. Erityisesti silloin, kun olen alkanut mennä liian lujaa ja hukkunut suorituskeskeisyyteen ja liialliseen pään sisällä elämiseen. Kärsimyksen kautta läsnäolon merkitys ja sen huomattavat positiiviset vaikutukset elämääni tulevat lopulta aina näkyviksi.

Tämän hetken läsnäolo on minulle hyvin arkipäiväistä, maanläheistä ja tavanomaista. Minulla ei ole tarvetta lokeroida itseäni tiettyyn muottiin tai heilua ääripäästä toiseen. En myöskään poimi ideologioita mistään tietyistä aatteista. Tämän päivän läsnäolo on minulle ihmisyyttä, hyväksymistä, myötätuntoa ja hetkessä elämistä. Se on siirtymistä minä-ajattelusta kokemiseen ja tuntemiseen, mielestä kehoon. Luonto on minulle tämän hetken yksi merkittävimmistä läsnäolon opettajista.

Välillä on ok olla vain ihminen

Koin pitkään turhautumista siitä, etten aina kyennyt olemaan läsnä silloin kun halusin. Juuri haluaminen veti minua kuitenkin pois läsnäolosta (niin kuin Tommy Hellsten kirjoittaa; saat sen mistä luovut). Vasta kun kokemusteni myötä oivalsin ihmismielen rajallisuuden ja elämisen inhimillisyyden, aloin luopua tarpeestani saavuttaa jotain suurenmoista. Alati kestävää autuutta ei ole olemassa, on vain pieniä valintoja tässä hetkessä. Mitä voin tehdä juuri nyt, tehdäkseni maailmasta hiukan miellyttävämmän paikan ennen kaikkea itselleni, mutta myös muille.

Läsnäoloa ei tarvitse aina tavoitella. Välillä on ihan ok olla vain ihminen kaikkine kärsimyksineen. Kunhan seuraavassa hetkessä muistaa, ettei kärsiminen ole välttämätöntä; ilon voi joskus tietoisesti valita. Inhimillisyyden ymmärtäminen on ollut itselleni yksi merkittävimmistä oivalluksista. Koen olevani vahvimmin läsnä silloin, kun sallin itseni olla heikko. Läsnäolo ei tarkoita sitä, ettei vaikeita tunteita olisi olemassa tai ettei niitä saisi tuntea, läsnäolo tarkoittaa hyväksymistä sillä kaikkein vaikeimmallakin hetkellä. Pyrkimystä hyväksymään. Aina ei onnistu, mutta sekin on ok.

Lue lisää itsemyötätunnon voimasta postauksesta Voimauttava itsemyötätunto.

Tee parhaasi, se riittää

En ole enää ääripää-minimalisti eikä minulla ole tarvetta eristää itseäni maailmasta. Minulla on säännöllinen palkkatyö ja aika tavallinen elämä (vaikkakin, mitä on tavallinen?). Nautin siitä, että voin käyttää rahaa itselleni mielekkäisiin asioihin, hemmotella itseäni silloin tällöin tai syödä hyvää ruokaa. Vierastan epäekologista ja -eettistä kuluttamista, mutten ole ankara itselleni. Hyväksyn inhimillisyyden itsessäni, vaikkakin yritän tehdä parhaani.

Mitä ihmissuhteisiin tulee, olen äärimmäisen kiitollinen ihmisistä ympärilläni. Oli aikoja, kun tarvitsin yksinoloa kipeästi oman kasvuni vuoksi. Nykyään ymmärrän hyvien ihmissuhteiden korvaamattoman merkityksen elämässäni.

Elämäni on kaikin puolin ihanan tavallista, mutta saa täysin uusia ulottuvuuksia, kun muistan olla läsnä. Viimeksi eilen ajattelin ääneen, että joskus kun kaikki on erityisen ihanaa, saatan alkaa murehtia tulevaisuudesta ja koen hetkellisen synkkyyden aallon siitä, ettei tämäkään hetki kestä ikuisesti. Silloin muistutan itseäni siitä, ettei tulevaisuudella oikeasti ole merkitystä. En voi tietää, mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu eikä tulevaisuutta ole olemassa. Kaikki millä on merkitystä on tässä juuri nyt, koska tässä on kaikki mitä minulla on. Se on ihanan vapauttava ajatus.