-
Voimauttava itsemyötätunto
Moni joka on kokenut sosiaalista jännittämistä, reagoi jännittämiseensä hyvin itsekriittisesti – vaatimalla itseltään enemmän, moittimalla ja painostamalla. Emme usein osaa ajatella, että todellisuudessa jännittäminen on kehon pyrkimys suojella meitä. Jännittäminen, vetäytyminen tai tilanteiden välttely ovat kehon viestejä turvattomuudesta – luonnollisia reaktioita, joiden taustalla on toive tulla hyväksytyksi. Ne viestivät, että jokin osa minussa on kokenut, ettei ole täysin turvallista olla näkyvä. Olin itse aikoinaan hyvin ankara itseäni kohtaan enkä esimerkiksi koskaan itkenyt. Tunteiden näyttäminen ja tunteminen oli minulle vaikeaa, koska en sallinut itseni olla tarvitseva. Yritin selvitä kaikesta yksin. Koska en kyennyt tuntemaan myötätuntoa itseäni kohtaan, erillisyyden kokemus oli vahvasti läsnä elämässäni ja yhteys muihin ihmisiin oli katkennut. Turvallisuuden tunteen…
-
Turvallisuuden tunne & sosiaalinen jännittäminen
Kuvittele tilanne: olet saapunut juhliin, työpaikan kahvitauolle tai uuteen harrastusryhmään. Huone on täynnä ihmisiä, ja jokainen näyttää olevan täysin rento – paitsi sinä. Sydän hakkaa, hengitys tuntuu pinnalliselta ja ajatukset kiertävät kehää: ”Pidetäänköhän minusta?”, ”Näytänkö hermostuneelta?”, ”Pitäisikö vain poistua, kun en kuitenkaan tunne kuuluvani joukkoon?”. Tiesitkö, ettet ole yksin. Sosiaalinen jännittäminen on yleistä, vaikkei se toisin kuin kuvitellaan, usein näy päälle päin. Sisäisen turvallisuuden tunteen puute on yksi merkittävimmistä sosiaalisen jännittämisen aiheuttajista. Muistan, miten hankalia koulun lounas-tauot minulle aikoinaan olivat. Kun tuttu luotto-kaverini ei ollut paikalla, olisin kaikkein mieluiten syönyt yksin. En kuitenkaan epävarmuudeltani kehdannut, ja päädyin syömään luokkakavereideni seuraan. Olin jännittynyt kuin puupölkky enkä saanut sanaa suustani koko lounas-tauon…
-
Mindfulnessin hyödyt rohkeudelle ja itseilmaisulle
Kun törmäsin mindfulnessiin ensimmäisen kerran vuonna 2018 ja aloitin säännöllisen harjoittelun, alkoi siitä ajanjakso, jonka edelleen muistan erityisen seesteisenä ja miellyttävänä vaiheena elämässäni. Harjoittelu ei todellakaan ollut aluksi helppoa, ja törmäsin monenlaisiin mielen esteisiin harjoittaessani. Olin esimerkiksi todella suorituskeskeinen, ja laitoin aivan liikaa efforttia siihen, että suoritin harjoitukset täysin annetun ohjeen mukaisesti. Yritin liikaa ja koin epäonnistuneeni, ellen kyennyt olemaan läsnä koko harjoituksen ajan. Ylisuorittaminen vei mielekkyyttä pois harjoittamisesta ja fokuksen vääriin asioihin. Suorittamisen sijaan olennaista olikin suhtautua erilaisiin meditaation aikana heränneisiin ajatuksiin ja tunteisiin arvostelemattomasti pyrkimättä niistä eroon. Oivalsin tämän vasta pitkän ajan harjoittamisen jälkeen. ”Epäonnistuneetkin” harjoitukset saivat minussa kuitenkin aikaan jotain, jota voisin kutsua tasapainoksi, rauhaksi ja optimistiseksi…
